Jack Dawnin pohdintoja kotimaan hankkimisesta

Tässä Jack Dawnin artikkeli:

Ovatko ekokylät ratkaisu moniin ilmasto- ja luonnonvaraongelmiimme?


Viettäessäni viimeisiä päiviä Tanskassa odotellessamme merkityksetöntä päätöstä COP15-ilmastokokouksesta, lähdin käymään "omavaraiskylässä" parin tunnin junamatkan päässä Kööpenhaminasta. Kuten mainitsin vaihtoehtoista maataloutta käsittelevässä kirjoituksessani, Ekokylät ovat keino vapautua riippuvuudestamme kaupunkien yksilökeskeiseen, kulutukseen ja hyödykkeisiin perustavaan järjestelmään. Voimme jälleen oppia elämään yhdessä maalla aidosti kestävämmllä tavalla, mikä on erityisen tärkeää ottaen huomioon kohtaamamme ilmasto- ja luonnonvaraongelmat. Jotta en toistaisi itseäni, viittaan näihin kirjoituksiin joiden mukaan kaupunkielämä on täysin kestämätöntä ja meidän on muutettava takaisin maalle:

* Forests of Sweden
* About Food Sovereignty and Access to Land


Kyseisessä omavaraiskylässä on 15 hehtaaria maata ja siellä asuu 30 aikuista ja 30 lasta. Jokaisella perheellä on 800 neliömetriä palstaa ja muu maa on yhteistä. Kylän perustajat suunnittelivat kylää kaksi vuotta kunnes ostivat maan lainalla, jonka he saivat kahdelta "vihreältä" pankilta. Hinta oli 4 miljoonaa Tanskan kruunua, joka nykyisellä kurssilla on 530000 euroa. Jokainen aikuinen maksaa kuussa vuokraa 1300 kruunua (174 euroa), jolla lyhennetään lainaa ja tuetaan yhteistä ruokabudjettia. 30 vuoden kuluttua maa kuuluu yhteisölle.

Hintaan eivät sisälly henkilökohtaisten talojen rakennuskustannukset. Paikalla oli valmiina suuri tupa, jota käytetään nykyään yhteiskeittiönä, ruokailutilana ja tapaamispaikkana. Se on myös lasten käytössä. Kaksi tapaamani asukasta olivat rakentaneet olkipaalitalot. Suojatakseen olkia toinen talo oli peitetty savella ja toinen laudoilla. Talot olivat valmistuneet viidessä vuodessa ja kummatkin maksoivat 300000 kruunua (40000 euroa). Molemmissa olivat eteläpuolella suuret lasikatokset, jota keräävät auringon lämpöä, estävät seinien kastumisen ja mahdollistavat ruoan kasvattamisen sisällä. Molemmissa olivat uskomattomat saviuunit, jotka oli tehty Ianto Evansin kuvausten inspiroimana (Ianto Evans: Rocket Mass Heaters: Superefficient Woodstoves YOU Can Build).

Vaikka talot rakennettiinkin itse ja pääasiassa luonnon- ja kierrätysmateriaaleista, rakentaminen maksoi paljon, koska heidän oli noudatettava useita erilaisia kalliita rakennusmääräyksiä ja säädöksiä tehdäkseen kodeistaan "laillisia". Muut kylän talot ovat suurempia ja kalliimpia.

Kun kylä perustettiin, kuka tahansa oli tervetullut asumaan yhteisössä, koska he tarvitsivat paljon rahaa tilan ostamiseen eivätkä halunneet olla pelkästään pankkilainojen varassa. Jotkut muuttaneista olivat muita enemmän kiinnostuneita permakulttuurista ja olemaan omavaraisia. Jotkut ovat muita materialistisempia ja jotkut muita omistautuneempia kylälle.

Uusille tulokkaille on kahden kuukauden koeaika, jonka jälkeen yhteisö päättää konsensusmenettelyllä halutaanko heidän jatkavan asumistaan. Kuten eräs kertoi minulle, voi olla vaikeaa todella tutustua toiseen näin lyhyessä ajassa, eikä ole mahdollista pyytää ketään lähtemään enää hyväksymisen jälkeen. Siksi uusien ihmisten ottamisessa on riskinsä. Jos joku haluaa lähteä ja myydä talonsa, myyntihinnalle on asetettu hintakatto, jolla estetään ihmisiä myymästä talojaan tehdäkseen paljon rahaa.

Alunperin kokouksia oli joka viikko, mutta nyt vain joka toinen viikko, koska päätettäviä asioita on vähemmän. Aluksi päätökset tehtiin konsensuksessa, mikä teki kylän asioiden muuttamisesta hidasta. Nykyään, jos konsesusta ei saavuteta, äänestetään, ja jos vain yksi tai kaksi ihmistä on vastaan, päätös tehdään. Yksi syy äänestyksien aloittamiseen oli se, että eräs kylän henkilö käytti jatkuvasti veto-oikeuttaan, mikä usein esti päätöksenteon. Kyseinen henkilö lähti muutaman vuoden kuluttua osittain siksi, ettei pitänyt äänestyksien käyttöönotosta.

Koska monet meistä on kasvatettu niin yksilökeskeiseen yhteiskuntaan, yhteisö katsoi välttämättömäksi pitää kahdeksan yhteistä viikkotyötuntia tarkan vuorojärjestelmän mukaan. Kaikki ruoanlaitosta puutarhurointiin ja eläimistä huolehtimiseen jaetaan kaikkien kesken. Keskustelin kahden henkilön kanssa, joiden mukaan järjestelmä on erittäin reilu ja tehokas ja sen ansiosta kylässä saadaan paljon enemmän aikaan. Kukaan ei myöskään päädy tekemään kohtuuttoman paljoa työtä toisten laiskotellessa. Joka ilta on yhteinen ruokailu, joka ei ole pakollinen. Kylän kesken on jaettu yhdeksän autoa ja kaksi pyykkikonetta. Auto on varattava etukäteen jos sitä haluaa käyttää.

Kylässä on omia lampaita, lehmiä, helttasorsia ja kanoja jotka tuottavat kaiken tarvittavan lihan, puolet maidosta ja kolmasosan munista. Sorsat myös syövät etanoita puutarhasta.

Jotkut heistä pyrkivät toimimaan luonnon mukaan eikä sitä vastaan, harrastavat peltometsäviljelyä ja permakulttuuria. Heillä on ilmeisesti Tanskan ensimmäinen metsäpuutarha! He kasvatavat puolet syömistään vihanneksista ja istuttavat puita joiden lehtiä eläimet syövät mielellään. Joillekin alueille on istutettu pajua tuulensuojaksi, harmaan veden puhdistukseen polttopuuksi! Pajuja lannoitetaan kylän ihmisten ulosteilla ja ne korjataan neljän vuoden välein. Laaja valikoima hedelmäpuita on myös istetettu.
Kriittinen näkemys ekokylistä

Vaikka edellä kuvattu paljolti kuulostaakin varsin idylliseltä, suurin ongelma ekokylissä on niiden hinta. Tarvitaan valtavasti rahaa, aikaa ja tietoa maan ostoon, rakennuslupien saantiin, talojen rakentamiseen ja kokoustamiseen. Joudumme kysymään itseltämme: Kenellä on tähän varaa? Onko ekokyläasuminen nykyisessä talousjärjestelmässä mahdollista kaikille, vaiko vain suhteellisen rikkaille?

Monet näistä ekokylistä todellakin ovat rikkaita. Esimerkiksi Maailman ekokyläverkosto antoi 5000 euroa saunan rakentamiseen Kristianiaan pelkästään COP-15 -ilmastokokousviikon ajaksi! (Kokouksen jälkeen sauna myytiin ja rahat ilmeisesti palautuivat (suom. huom.)) Tai katsokaamme näitä taloja ja temppeleitä joita tämä italialainen ekokylä, Damanhur, on rakentanut ymmärtääksemme kuinka paljon rahaa heillä täytyy olla.

Vaikka tiedänkin, että meidän täytyy oppia uudelleen elämään maalla kestävämmällä tavalla, suhtaudun syvän kyynisesti erittäin kalliisiin - ja siten elitistisiin ja kestämättömiin - tapoihin suoriutua tästä. Mitä enemmän työtä ja rahaa tarvitsemme ekokylien pystyttämiseen, sitä enemmän on tuotantoa, ja sitä enemmän elävää luontoa muutetaan kuolleiksi hyödykkeiksi, mikä taas merkitsee enemmän talouskasvua ja planeetan tuhoamista. Vaikka itse nauttisimmekin työstämme rahan vuoksi ja tekisimme työtä jota emme pitäisi tuhoisana planeetallemme, olemme riippuvaisia siitä, että suurin osa meistä ei nauti ja tekee usein toistavaa, vieraannuttavaa, tuhoisaa, vaarallista ja alipalkattua työtä.

Jos meidän täytyy käydä töissä monta vuotta säästääksemme tarvittavat rahat ekokylien pystyttämiseen, planeetta todella kärsii. Meidän on tehtävä monia kauheita asioita sen rahan eteen.

Olen myös kriittinen joitain ekokylien vapaaehtoistyöpaikkoja kohtaan. Vaikka niitä voidaankin pitää mahdollisuuksina tavata ihmisiä ja oppia elämään yhteisössä maalla, on myös ymmärrettävä, että ne ovat salakavala tapa tehdä maattomasta köyhälistöstä jälleen maaorjia rikkaille maanomistajille. Esimerkiksi vapaaehtoinen "omavaraiskylässä" "työskentelee vähintään kuusi tuntia viitenä päivänä viikossa ja saa vastaavasti kaikki ateriat. Useimmissa tapauksissa voimme tarjota myös ilmaisen majoituksen vierashuoneessa." 30 tunnin työ ruokaa ja majoitusta vastaan kuulostaa modernilta renkitaloudelta.

Yksi iso ongelma on se, että elämme yksityiseen tai tuottavaan omaisuuteen perustuvassa järjestelmässä, jossa suurin osa maasta on valtioiden, rikkaiden ja suuryritysten omistuksessa ja hallinnassa, jotta he voisivat tehdä mahdollisimman paljon voittoa meidän kustannuksellamme. Meidän on usein käytettävä suuria määriä rahaa saadakseemme palan maata talon pystyttämiseen tai viljelemiseen. Tämä estää monien ekokylien syntymisen ja meitä oppimasta elämään kestävämmällä tavalla. He jotka onnistuvat, joutuvat usein tekemään todella isoja sovitteluratkaisuja.

Vaikka haluaisimmekin muuttaa takaisin maalle, monilla meistä ei ole varaa. Olemme ansassa kaupungeissa, pidimme siitä tai emme.

On tärkeätä aina muistaa, että valtaapitävät eivät itse asiassa omista maata. He ainoastaan kuvittelevat omistavansa sen, koska heillä on paperinpaloja joissa lukee niin. Yksityisomaisuuden järjestelmä jatkuu ainoastaan koska me myös uskomme siihen. Miksi meidän pitäisi maksaa vain saadaksemme asua tällä planeetalla? Maksavatko ketut ja pöllöt vuokraa tai asuntolainaa?

Vain ihmiset ovat ansassa tässä järjestelmässä, ja me pidämme sitä yllä jatkamalla maan ostamista ja myymistä.

On ymmärrettävää miksi monet meistä maksavat vuokraa tai asuntolainaa. Haluamme turvaa emmekä halua kohdata mahdollista valtion väkivaltaa poliisihäädöissä, oikeusjutuissa, sakoissa, luottotietomerkinnöissä jne. Jos asumme vallatussa talossa ja saamme lapsia, heidät voidaan jopa huostaanottaa, jos jäämme kiinni. Monet ihmiset ympäri maailmaa asuvat vallatuissa taloissa tai vallatulla maalla perheineen, usein olosuhteiden pakosta. Joissakin Euroopan maissa, kuten Ruotsissa, pelkäämme liian paljon esivaltaa ja olemme ehkä myös liian mukavuudenhaluisia hyötyessämme maailmanlaajuisesta kapitalismista, jotta lähtisimme toden teolla valtaamaan maata suuressa määrin, ainakin toistaiseksi. Valtaajilla ei myöskään ole mitään oikeuksia Ruotsissa, kuten joissakin muissa Euroopan maissa. Olen kuullut että monia perheitä Espanjassa ja Italiassa asuu vallatuissa asumuksissa maalla.

Mietin usein mitä tapahtuisi, jos kaikki vain lopettaisivat vuokran ja asuntolainan maksamisen. Talousjärjestelmä nykyisellään romahtaisi koska vuokrat ja asuntolainat ovat suuri käyttövoima sille, että ihmisten täytyy työskennellä rahan vuoksi niin paljon. Tämä voisi olla hyvä asia, koska silloin voisimme keskittyä elämiseen maalla ja tehdä vain sen mitä täytyy tehdä, kuten rakentaa taloja paikallisista aineksista, kasvattaa ruokaa, tehdä polttopuita lämmittämiseen jne. Silloin ei tarvitsisi rahaa vuokraan, ruokaan eikä tavaroihin.

Kun puhun tämänkaltaisista ajatuksista, jotkut sanovat minua hulluksi kun taas toiset hyökkäävät hyväksymisen merkiksi, mutta jatkavat silti tämän järjestelmän pönkittämistä. Toiset uhmaavat valtaamalla maata tai rakennuksia.

Kun länsimaisen Euroopan päättäjät keskustelevat uusista ympäristöystävällisistä aloitteista tai vihreistä mekanismeista, maaoikeuksia ei juuri koskaan mainita.

En todellakaan ole kommunisti mutta on kiinnostavaa nähdä esimerkki valtiojohtoisesta maan uudelleenjaosta Kuubassa. Vuoden 1959 vallankumouksen jälkeen Kuubassa on ollut neljä maauudistusta, joissa on asetettu ylärajat sille kuinka paljon maata yksilö voi omistaa ja samalla jaettu uudelleen satoja tuhansia hehtaareita maata viljelijöille ympäri maata tietyillä ehdoilla. Joissakin uudistuksissa on myös kannustettu perustamaan osuuskuntamaatiloja ylläpitämään uudelleenjaettua maata. Kuulemani mukaan tuoreimmissa uudistuksissa on asetettu, että kuka tahansa voi ottaa käyttämättömäksi havaitun maan käyttöönsä ilmaiseksi! Lue lisää:

* http://www.economywatch.com/agrarian/world/cuban.html
* http://edis.ifas.ufl.edu/fe481
* erityisesti: http://www.landaction.org/display.php?article=337

Verratkaa tätä useimpien maiden maapolitiikkaan. Euroopassa joudumme olemaan kuluttajia kaupungeissa ellei meillä ole suuria määriä rahaa ostaaksemme itsemme ulos tai vain valtaa maata ja hyväksy aiheutuvaa turvattomuutta. Jotkut meistä ovat tarpeeksi onnekkaita saadakseen maata tai luvan asua sillä ilmaiseksi.
Joten mitä vaihtoehtoja meillä on, jos meillä ei ole paljoa rahaa ja haluamme asua maalla yhteisössä?

*

Vallata maa ja ottaa riski tulla häädetyksi. Metsän asukit ja maanvaltaajat ympäri maailman ovat kehittäneet keinoja häätöuhkaa vastaan, kuten kiertävä elämäntapa tilapäissuojineen. Suojat ovat nopeita rakentaa ja ne ovat lämpimiä. Ruokaa saa metsästämällä, keräämällä, kalastamalla ja kasvattamalla metsässä. Monille alkuperäiskansoille tämä on ollut perinteinen elämäntapa. Kun he ovat liikkuneet paikasta toiseen, ei alueita ei ole ylirasitettu ja niillä on tilaisuus kasvaa takaisin. Ongelma on että kestää vuosia vaalia maan hedelmällisyyttä tai kasvattaa hedelmiä tuottavia puita. Uusien suojien rakentaminen voi myös olla työlästä. Valtion väkivalta asukkeja kohtaan voi olla pelottavaa. Esimerkiksi muutama vuosi sitten eräässä vallatussa metsäyhteisössä Nackan luonnonsuojelualueella Tukholmassa viranomaiset polttivat ihmisten kodit yöllä. Vaikka he saivat pienen korvauksen jälkeenpäin, se ei ollut mitään verrattuna pelkoon ja ahdistukseen mitä teko aiheutti. Teko myös auttoi hajottamaan yhteisön joka siellä asui.
*

Ostaa ilman lainaa halpaa maata mikä on usein, mutta ei aina, syrjäseuduilla ja huonosti kasvavaa. Mitä pohjoisemmaksi menee Ruotsissa, sitä halvempaa maa on, mutta myös vaikeammin viljeltävää, vaikka metsästäminen ja kalastaminen voi onnistua paremmin pohjoisempana. Jotkut meistä ovat myös ehdottaneet ei-toivottujen hakkuuaukioiden ostamista, viljelemistä ja rakentamista, koska ne ovat niin halpoja, vaikka niiden muuntaminen hyväksi viljelysmaaksi olisi erittäin työlästä.
*

Vuokrata maata loppuiäksemme. Tällä tavoin rikastuttaisimme maanomistajia edelleen. He saisivat säännöllisen tulonlähteen laittamatta tikkua ristiin. Olisimme myös maanomistajien armoilla sen jälkeen kun sopimukset umpeutuvat. Olen kuullut maanomistajien kaksin-, kolmin- tai nelinkertaistavan vuokria sopimuksen päätyttyä, ja jos asumme maapalstalla jonka eteen olemme tehneet paljon työtä, meillä ei ole paljon muuta vaihtoehtoa kuin maksaa jos vain pystymme.
*

Muuttaa maahan jossa maa on halpaa. Olen kuullut että Virossa ja Liettuassa maata saa todella halvalla. Ilmeisesti Liettuassa on joitain ekokyliä joilla on jo maata mutta jotka kaipaavat epätoivoisesti lisää ihmisiä! Olen kuullut että joissain osissa Ruotsia ja Suomea voimme saada maata ilmaiseksi koska kunta yrittää saada lisää asukkaita. Toiseen maahan muuttaminen merkitsee ystävien ja perheen taakseen jättämistä ja herättää kysymyksiä jostain uudenlaisesta ympäristöön liittyvästä uuskolonialismista. Maan vaihtaminen ei ole kaikille meistä helppoa, kuten Ei rajoja -kampanja osoittaa. Se, että voi liikkua EU:n jäsenvaltioden välillä, on etuoikeus.
*

Ostaa hyvälaatuista maata pankkilainalla. Voimme perustaa osuuskunnan tai säätiön saadaksemme lainaa pankilta ja lyhentää sitä pitkän ajan, kuten 30 vuotta. Lopulta maa kuuluu meille ja perheillemme. Tämän kyseisin "omavaraiskylän" asukkaat ovat tehneet.Yksityiskohtia siitä kuinka tämän voi tehdä Isossa-Britanniassa on tutkittu enemmän tässä kirjasessa.

Emme kuitenkaan tiedä mitä tapahtuu seuraavan 30 vuoden aikana. Öljyn tuotantohuippu ja muut luonnonvarapulat ovat tulossa, samoin ennustamaton ilmastonmuutos, ja vaikuttaa hullulta asettaa itsensä suunnattomiin velkoihin, ellemme usko talousromahduksen tai jonkun muun suuren muutoksen tekevän noista veloista merkityksettömiä. Tämä on suuri toive toimintamme perustaksi, ja sellainen johon emme voi luottaa. Jos järjestelmä pysyy, emmekä suoriudu lyhennyksistä, meidät häädetään.
*

Rakentaa tai ostaa vankkureita tai asuntovaunuja ja elää siten että voimme aina tarvittaessa muuttaa muualle. Tällöin meidän ei tarvitse rakentaa taloja joka kerta. Jos meillä on asuntovaunuja olemme kuitenkin riippuvaisia halvasta öljystä niitä siirtääksemme ja autoista joutuu maksamaan myös vakuutukset ja muut kulut. Pieniä vankkureita voi aina siirtää hevosilla ja niihin ei tarvitse vakuutuksia! Kuten luvattomassa asumisessakin, myös liikkuvassa elämäntavassa joutuu tekemään paljon työtä rakentaessaan maan hedelmällisyyttä ja saadakseen hedelmiä tuottavia puita. Tarvitsemme silti maata, ja usein myös rakennusluvan, jättääksemme vankkurin tai asuntovaunun pysyvästi jonnekin.
*

Liittyä ekokylään. Monet ovat jo olemassa ja saattaa tarvita tehdä vähemmän työtä jos vain liittyy johonkin joka on jo pystytetty. Jotkut ovat muita kalliimpia asua, vaikka monissa on useita edellä kuvattuja ongelmia. Katso Maailman ekokyläverkoston sivuja saadaksesi lisää tietoa.
*

Aiheuttaa vallankumous tai maauudistus jossa maata jaetaan kaikille. Tämä voidaan tehdä ruohonjuuritasolla suurilla määrillä itsenäisiä maakaappauksia tai liittymällä järjestöihin tai liikkeisiin kuten The Land is Ours (“Maa on meidän”, toimii Britanniassa) ja Reclaim the Fields (“Vaadi pellot takaisin”, toimii myös monissa muissa Euroopan maissa).

Lisää tietoa Reclaim the Fields -liikkeestä on täällä.

Voisimme myös yrittää valtiojohtoista lähestymistapaa lobbaamalla maaoikeuksista, mutta on huomattava, että jotta suuren luokan maauudistus voisi tapahtua, voitaisiin nykyinen valtionhallinto hyvinkin joutua tuhoamaan tai syrjäyttämään, sillä se on naimisissa suuryhtiöiden ja suurten maanomistajien kanssa.

Maan uudelleenjako on mahdollista Kuuban esimerkin perusteella. Ympäri maailman on ollut maan uudelleenjakoa. Monissa Euroopan maissa yksityisomaisuuden puolesta puhuvat voimat ovat onnistuneet hiljentämään maakeskustelun, kuin myös muun omaisuuden uudelleenjakoon liittyvän keskustelun. Maan uudelleenjaon mainitsemista voidaan nykyisin pitää ristiriitaisena, epärealistisena ja vaarallisenakin, etenkin rikkaille ja markkinavoimille.

Jos haluamme monien meistä, kuten myös itsemme, pystyvän elämään kestävämmällä tavalla, jälleen maalla, meidän on tuotava maan uudelleenjakoasia takaisin ihmisten mieliin ja polittiselle kentälle. Siitä on tehtävä poliittista todellisuutta. Jos vain keskitymme erittelemään omia elämäntilanteitamme, jätemme useimmat taaksemme. Me kaikki kohtaamme ilmastokaaoksen ja luonnonvarapulat, koska meistä useimpien elämäntapa pohjoisella pallonpuoliskolla tulee yhä olemaan uskomattoman tuhoisaa ja energiaa kuluttavaa.

Jack Daw
Lisälukemista:


BABYLON AND BEYOND: The Economics of Anti-Capitalist, Anti-Globalist and Radical
Green Movements - Derek Wall
Building a Low Impact Roundhouse - Tony Wrench
Creating Harmony: Conflict Resolution in Community - Hildur Jackson
Rocket Mass Heaters: Superefficient Woodstoves YOU Can Build - Ianto Evans
Shelter - Lloyd Kahn
Soil and Soul: People versus Corporate Power - Alastair McIntosh
Shelters, Shacks and Shanties - Daniel C. Beard
Utopia Britannica - British Utopian Experiments: 1325-1945 - Chris Coates
Who Owns Britian - Kevin Cahill
Who Owns the World - Kevin Cahill

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/30-12-09-ekokylat-ratkaisu
No trackback comments for this entry.
2 kommentti(a)
Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Tekijä: Anonymous torstai, 31.12. 2009 @ 21:06 Suomentajan kommentteja


----------------------


Artikkelin suomentajan kommentteja:

* Jos ekokyläprojekti niin kalliissa maassa kuin Tanskassa onnistuu saamaan aikaan sen, että vuokrasta selviää 174 eurolla ja osan ruoastakin saa tällä, on saavutus varsin hyvä. Talot maksavat paljon, mutta ongelmahan on osalti rakennusmääräykset. Jonkinlainen reformi olisi sekin, että kuka tahansa saisi rakentaa omalle maalleen mitä haluaa sen enempää kyselemättä, omalla vastuulla tietenkin, mutta ei siinä mikään vakuutus kuitenkaan auta jos sattuu palavassa talossa nukkumaan. Liiallinen elämän rajoittaminen turvallisuuden, saati järjestelmäestetiikan vuoksi, on rappiollista.

* Jonkinlaisessa hyvän tulevaisuuden mielikuvassani olisi paljon vapaaehtoisesti kiertävää elämää viettäviä ihmisiä, jotka tekisivät oman osuutensa töistä siellä missä kulloinkin sattuisivat asumaan ja toisivat samalla uutiset ja uudet laulut tullessaan tai sitten korjaisivat rikki menneet radiolaitteet ja valokuidut. Pelkkä paikallaan asuminen syrjäseuduilla aiheuttaa rasismia, yksinäisyyttä, alkoholismia yms. ja pidemmän päälle myös periytyviä sairauksia. En pidä kuuden tunnin päivätyötä kovin kummoisena, kun oikeassa omavaraistaloudessa ei kuitenkaan työtä ja vapaa-aikaa voi erottaa. Liian vaativa paikka ei houkuttele vieraita, ja kunhan halukkailla on ainakin jossain mahdollisuus omaehtoiseen elämiseen ilman pelkkää palvelijan asemaa. Maan omistaminen pitäisi mielestäni nähdä jonkinlaisena vastuuna maasta huolehtimiseen intiaanityyliin, ei hyväksikäyttöoikeutena. Omistusvastuu ei edes kuulosta enää niin houkutelevalta kuin omistusoikeus.

* En usko että monilla syntyperäisillä suomalaisilla on raha ensisijaisena esteenä maalla asumiseen. Jos palkka tai kelakorvaus riittää vuokraan kaupungissa, se riittäisi uskoakseni myös vuokraan maalla, jos ei muuten niin kimppakämpässä. Monilla on sukulaisia maalla, moni tietää autioituneita taloja ja varmasti jonkinlaisen sopimuksen voisi moni tehdä esimerkiksi kesäasumisesta maalla. Luulen että yksi ongelma ainakin itselläni on päättämättömyys. Sitten on se sosiaalinen elämä, mikä on järjestettävissä koska monilla on samanlaisia unelmia, vaikka monilla, esim. itselläni, tarve matkustella tuntuu menevän puutarhan edelle.

* Pakollinen saivarteluosuus: Ketut ja pöllöt eivät maksa vuokraa, mutta ovat silti todella "ahtaalla".

* En usko että maareformilla on hirveästi käyttöä niin kauan kuin suurin osa ihmisistä tekee mitä tahansa välttyäkseen ajattelemasta sitä, että ruokinta-automaatistamme ei näy kuin se pää josta on aina tullut ruokaa, eikä kukaan tiedä koska sieltä ei yhtäkkiä sitä tulekaan, ja mitä sitten tehdään. Ja mitä tekevät he jotka silloin sattuvat asumaan maalla ja ovat keränneet hieman talvivarastojakin, kun päänsä viimeiseen asti pensaassa pitäneet huomaavat ettei ruokaa olekaan? Ja mitä sitten tehdään kun hallitukset ovat valmiiksi päättäneet ketä tästä syyttää ja kuka saa lähteä sotimaan?

* Metsähallituksen puupeltoja (nehän ovat meidän kaikkien yhteisiä) voisi halukkaat muuttaa metsäpuutarhoiksi, sellaista reformia voisi yrittää sitten kun tilausta on enemmän.

* Uskon, että tämän maaoikeusasian kanssa on paljon tekemissä missä tahansa Suomea tiheämmin asutuissa maissa joissa on lämmintä talvellakin ja siksi maalla asuminen houkuttelevampaa ja helpompaa. Siellä halukkaita onkin varmasti enemmän kuin laillisia tilaisuuksia. Italiassa on muuten joku mafian vastainen järjestö joka muuttaa mafiosoilta takavarikoituja huviloita kansan puutarhoiksi.

* Kun tulee seuraava joukkoirtisanominen jonkin tehtaan sulkemisen johdosta, voisi halukkaat työttömät squatata sen ja pistää vaikka kattopuutarhoja pystyyn ja viljellä kuitua mikäli maa on liian myrkyttynyttä ruoan kasvattamiseen.